Unikot ovat Tampereen työväen naisvoimistelijoiden joukkuevoimistelujoukkue ja kilpailevat syksyllä 2010 yli 16-vuotiaiden mestaruussarjassa välineenään keilat. Musiikki on elokuvasta Prince of Persia.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sydän-Suomen aluemestaruuskilpailut ja Tampereen piirinkilpailut

Tämä viikonloppu sujui kilpailujen parissa. Lauantaina oli Sydän-Suomen aluemestaruuskisat ja sunnuntaina Tampereen piirinkilpailut. Melko rankka viikonloppu onkin siis takana. Lauantaina kokoonnuimme Pyynikin palloiluhallille puoli yhdeksältä ja pian alkoi lämppä kisaharkkaa varten. Harkkasuoritus meni aika vaisusti: kaikilla tuntui jalat tutisevan ja tekeminen oli eriaikaista, mukaan mahtui myös muutamia turhia tiputuksia. Kisasuoritukseen jäikin paljon parannettavaa. Kokeilujen ja loppuverkan jälkeen oli hiustenlaittoa ja meikkausta ja tsempin hakemista kisasuoritusta varten. Kovalla tahdonvoimalla saimmekin suoritusta parannettua itse kilpailusuorituksessa. Suoritus meni pääpiirteittäin hyvin lukuunottamatta pieniä eriaikaisuuksia ja valitettavaa rajanylitystä heitossa. Pisteitä saimme 4.45+3.06+6.90=14.41. Tästä oli hyvä jatkaa huomisiin kilpailuihin. Ennen palkintojenjakoa meillä oli runsaasti aikaa, joten koristelimme vielä uusia pukujamme.

Sunnuntaina päivä lähti käyntiin huomattavasti paremmin kuin lauantaina. Tapasimme Hervannan vapaa-aikakeskuksella yhdeksältä ja ennen lämmittelyä oli vähän alle tunti aikaa laittaa hiuksia ja meikkejä, sillä suoritusnumeromme kilpailuissa oli 3. ja harkan jälkeen aikaa ei paljoa ollut ennen kuin jo täytyi lähteä lämmittelemään kilpailusuoritusta varten. Harkkasuoritus oli aivan eri planeetalta kuin lauantain harkka. Ohjelmassa oli jo tekemisen meininkiä ja ilmaisuakin tuntui jo löytyvän. Tästä olikin hyvä lähteä kohti itse kilpailua. Suoritus meni hyvin, eikä tiputuksiakaan tullut. Kaikilla oli suorituksen jälkeen hyvä fiilis ja valmentajatkin olivat tyytyväisiä. Suoritus oli ehdottomasti tämän kauden kisasuorituksista paras! Aluekilpailuissa saimme pisteitä 5.15+2.70+6.86=14.71. Meitä hieman ihmetytti alhaiset taiteelliset pisteet ja varsinkin suorituspisteet, jotka eivät edellispäivästä nousseet vaikka suoritus oli parempi. Tekniset pisteet kuitenkin nousivat, mistä olimme todella tyytyväisiä. Palkintojenjaon jälkeen jäimme ottamaan muutamia kuvia, vihdoin uusien pukujen kera.

Nyt jatkuu kova treenaus kohti kauden kahtia pääkisoja TUL:n mestaruus- ja SM-kisoja.

Onnea kaikille Alue- ja piirinmitalisteille ja tsemppiä kaikille kauden tuleviin koitoksiin! =D

<3:llä Unikot







perjantai 5. marraskuuta 2010

Jännitystä mahassa.

Anteeksi, ettei uusia kuulumisia ole tullut sitten Cailap cupin, mutta mitään erikoista ei ole tapahtunut. Tässä välissä olemme reenanneet ahkerasti ja kannustaneet toinen toisiamme jatkamaan läpi hikisten reenien. Olemme myös hioneet kohtia ohjelmassa, joissa näkyi vielä hiottavaa Cailapissa.
Huomenna meillä on edessämme kauden 2. kisat, Sydän-Suomen  aluekilpailut Tampereen Pyynikin palloiluhallissa. Pääsemme näyttämään meidän työmme tulosta, sekä myös uudet pukumme, jotka saimme eilen valmiiksi! Lopputulos oli huomattavasti mielyttävämpi kuin viime kauden puvun.
Kisamme tältä viikolta eivät pääty huomiseen. Meillä on sunnuntaina TUL:n Tampereen piirinkilpailut Hervannan vapaa-aikakeskuksessa. Tänä iltana lataamme siis kaikki energiaa ja kisafiilistä koko viikonlopuksi!
Uusia kuulumisia tulee varmasti taas kisojen jälkeen suorituksista ja fiiliksistä. Toivottavasti myös kuvia!
Onnea kaikille viikonlopun kilpailijoille!
<3: Unikot